Yritysuutisia

Pääartikkelit

90 -luvun alussa perustettu Bio-Expert Oy Liedosta tunnetaan lämmitysjärjestelmien toimittajana. Tänä vuonna toimintaa on laajennettu koskemaan myös rakennuspalveluja alkaen pohjatutkimuksista ja maarakennustöistä päätyen ilmastointi- ja sähköjärjestelmistä katon harjaan.
Kristiinankaupungissa luotettiin käytettyyn ja peruskunnostettuun. Härkmeren kylässä eteläisellä Pohjanmaalla perunaa viljelevät veljekset Benny ja Bror Dahlgren havaitsivat viitisen vuotta sitten tarvitsevansa lisätehoa perunannostoon. Samaa pohti Kaj Berglund. He harkitsivat tilannetta pitkään ja huolellisesti ja päätyivät käytetyn itsekulkevan kaksirivisen nostokoneen hankintaan. Hintatasolta investoinnissa liikuttiin samoissa lukemissa kuin uuden hinattavan hankinnassa. Suomessa itsekulkevien tarjontaa ei juuri ollut ja avuksi tuli laitilalainen R. Laaksonen Oy eli nykyinen Avagro Oy. Heidän kauttaan hankittiin Belgiasta käytetty itsekulkeva Dewulf R3000S -nostokone. Sopimuksen mukaisesti kone tehdaskunnostettiin täydellisesti ja esimerkiksi voimansiirto ja hydrauliikka käytiin perinpohjaisesti läpi. Lisäksi asennettiin pienperunarullat sekä pehmusteet säiliöön. Samalla kone saatiin myös takuun piiriin, mikä lisäsi Dahlgrenien ja Berglundin luottamusta investointiin. Laitilassa kone vielä maalattiin uudelleen ja toimitettiin Kristiinankaupunkiin vuoden 2006 perunannostokaudelle.
Kun yritys on saman suvun hallussa toista sataa vuotta, voi syystäkin puhua ainutlaatuisesta perheyrityksestä. Samuel Saarnion perustaessa kyläkaupan Jalasjärven Luopajärvelle vuonna 1897, hän tuskin uskoi saman suvun neljännessä polvessa jatkavan hänen viitoittamallaan menestyksekkäällä tiellä vielä seuraavalla vuosituhannella. Tällä hetkellä Saarnion kaupat työllistävät 19 henkilöä Jalasjärvellä, Peräseinä­joella sekä Parkanossa. Jalasjärven keskustassa vietettiin 30. syyskuuta uusien tilojen avajaisia tarjousten ja juhlanpidon merkeissä.