Metsänhoito

Pääartikkelit

Urakointi Uutisissa viime vuoden lopulla esitelty taimikonhoitokone Tehojätkä on tämän vuoden aikana herättänyt runsaasti kiinnostusta metsäalan ammattilaisten piirissä. Kauppa on käynyt hyvin ja Suomen lisäksi myös muualle Pohjoismaihin on koneita saatu kaupan. Selvästikin tämän kaltaiselle nuoren metsän koneelliselle hoidolle on kysyntää. Kiinnostuksesta kertoo, että käydessämme Hämeenlinnassa seuraamassa alan ammattilaisen Aapo Palosen raivaustyömaata, paikalle oli saapunut myös tsekkiläisiä alan yrittäjiä tutustumaan koneeseen