28.7.2010

28.7.2010

JCB avasi Brasiliassa

Englantilainen JCB jatkaa investointejaan maailmalla. Brasilian uusi kaivukonetehdas nimittäin aloitti tuotantonsa ja täydentää jo Sorocabassa olevaa kaivurikuormaintehdasta. Brasilian kaivukonetehdas on suora jatkumo 40 miljoonan punnan uudelle kaivukonetehtaalle Englannin Uttoxeterissa.

 Ensimmäinen linjalta saatu kaivukone oli mallimerkinnältään JS200LC ja sen osti Jorcal Engenharia E Construções S/A Sao Paolosta. Omistaja Renato Redis on JCB:n mukaan tyytyväinen 20 tonnin kokoluokkaan sijoittuvan koneen suorituskykyyn.

”Latinalaisen Amerikan markkinat kasvavat voimakkaasti tänä vuonna. Investoimalla tuotantolaitoksiin pystymme kasvattamaan markkinaosuuttamme ja liiketoimintaamme tällä tärkeällä aluella”, kertoo JCB:n Latinalaisen Amerikan markkinointijohtaja Carlos Hernández. Alueen potentiaalia kuvaa hyvin se, että JCB on tuplannut kaivurikuormainten valmistusmääränsä Brasilian tehtaalla varsin lyhyellä ajanjaksolla. Uusi kaivukonetehdas valmistui seitsemässä kuukaudessa ja sen yhteydessä toimii myös koulutuskeskus, jossa oppia saavat niin huoltohenkilöstö kuin asiakkaatkin.

Olli Päiviö