Yritysuutisia

Pääartikkelit

Falken kuuluu japanilaiseen Sumimoto-konserniin, joka on maailman kuudenneksi suurin rengasvalmistaja. Konsernilla on renkaanvalmistusta Japanissa, Thaimaassa, Indonesiassa ja Kiinassa.
PSA Peugeot Citroën -yhtymä ja BMW Group investoivat yli 100 miljoonaa euroa yhteiseen hybridien ja sähköautojen kehitystoimintaan, johon kuuluvat Münchenissä toimiva tutkimuskeskus ja Mulhousessa vuonna 2015 käynnistyvä tuotanto.
”Citroënin tärkein päämäärä on puhutella kaikkia ostajia ja nostaa laatumielikuvaansa. Esimerkiksi Saksassa uuden DS3:n ostajista yli 60 prosenttia tulee merkin ulkopuolelta.” Cristophe Musy, Citroënin Pohjois-Euroopan markkinoista vastaava johtaja, antoi haastattelun uuden Citroën DS5-mallin kansainvälisessä esittelyssä. Pohjoiseen alueeseen lasketaan Pohjoismaiden lisäksi mukaan myös Saksa, jonka autonostajat muistuttavat Musyn mukaan hyvin paljon kauempana pohjoisessa asuvia.